Viski.
Omistajat: Iiro ja Johanna Oksanen.
Huumorintajuinen, omanarvontuntoinen jäpylä. Äijämäinen äijä, joka osasi silti arvostaa saamaansa hellyyttä.
Viski (tarhanimeltään Vietnam, silmäkulmiensa mustien viivojen vuoksi) saapui Suomeen 20.8.2005 Virosta, Kohtlajärven löytöeläintarhalta, jossa se oli turhaan odottanut kotia jo useamman kuukauden ja olisi lopetettu tilanahtauden vuoksi. Viski tuli Suomeen kotihoitoon Rekku Rescue ry:n ja Pets -järjestön yhteistyöllä. Koira oli löydetty pienestä kylästä yhdessä Alisa-nartun kanssa. Kyläläismummo oli ruokkinut koiria ja toimitti molemmat sittemmin tarhalle, koska ei voinut pitää niitä. Alisa sai tarhalla kaksi pentua, Viton ja Brunon, joiden isä Viski todennäköisesti on. Alisa sai myös kodin Suomesta, pennut löysivät kodit Virosta. Viski ehti olla kotihoitopaikassaan viikon verran kun löysimme kuvat ja kertomuksen Rekku Rescue ry:n sivuilta. Kävimme tutustumassa ja loppuviikosta (syyskuun alku 2005) haimme Viskin kotiin.
Viski metsästää myyriä, oravia ja jäniksiä siellä missä niitä on riittämiin ja ne ovat kaikki erityisen hitaita ja silakalla höystettyjä. Hyvästien aika saapui 4.6.2007, yllättäen meille kaikille.
4.6.2007 kello 11 Rekku Rescuen keskustelupalstalle kirjoitettua: Kuukausi on mennyt iloisissa merkeissä. Viski oli hyväntuulinen ja iloinen. Viikko sitten oltiin ekaa kertaa mökillä tänä keväänä ja Viski oli koko viikonlopun irti pihalla. Meidän koiraperhettä enemmän tuntevat tietävät että se oli meiltä valtava saavutus. Viime viikon Viski oli erityisen hyväntuulinen ja pari päivää sitten meinasi jopa ihan oikeasti käydä uimassa. Ajateltiinkin että tästä tulee loistava kesä, Viski pysyy mökin pihassa puuhastelemassa ja saa riehua Mallan kanssa ihan vapaana. Lauantaina Viskin vasen takajalka oli hetken jotenkin outo, ikäänkuin ontui sitä. Kuitenkin ennen kuin ehdittiin huolestua enempää, juoksi jo ihan normaalisti ja kävi kahlaamassa kepin perässä Herttoniemen koirarannalla. Ajateltiin että oli ehkä venäyttänyt nivusen tai jotain. Eilen molemmat takajalat olivat tönkön oloiset ja noin tunnin välein Viskin oli vaikeaa nousta seisomaan. Lääkäriin alettiin jo soitella ja viimeinen hälytyksen merkki olivat kummalliset, vilunväristyksen oloiset tärinät. Kuitenkin hetken päästä kaveri oli taas oma itsensä, söi ja joi normaalisti. Leikittiin ja rähjättiin koko porukalla iloiseen tapaan. Lääkäriin tai oikeastaan eri lääkäreille soiteltiin eilen useamman kerran (sunnuntaisinhan ei ihan joka paikasta vastata). Viikin pieneläinsairaalan päivystykseen soitettiin pari kertaa ja kerrottiin tilanne. Neuvottiin että kun kerran syö ja on muutoin virkeän oloinen niin voi odottaa aamuun ja sitten mennä omalle lääkärille. Kun oli saatu sama vastaus pariin kertaan niin todettiin että laitetaan peti olkkarin lattialle että kuullaan jos yöllä tulee jotain ja lähdetään heti aamulla kahdeksalta omalle lääkärille kun aukeaa. Illalla Viski pisti koppaansa nukkumaan ja yöllä ei kuulunut mitään (nukuttiin siis noin metrin päässä kopasta). Aamulla kello herätti 7.30. Vedin paidan päälle ja katsoin koppaan päin. Viski äännähti ja heilutti koipiaan, näytti siltä että olisi yrittänyt nousta kopasta muttei päässyt ylös. Menin kopan luo ja kysyin että eikö onnistu nouseminen. Samassa Viskiltä tuli pissat alle, silmät muljahti ympäri ja meni aivan elottomaksi. Iiro kaivaa puhelinta, mä huudan jotain. "Se ei hengitä!" Yritettiin ravistella ja kutsua nimeltä, ei mitään. Kuonosta kiinni ja puhalluksia, saatiin Animalancen työntekijä langan päähän, Iiro hieroo ja hakkaa Viskin lapaluiden väliä ja mä puhaltelen työntekijän ohjeiden kuuluessa kännykän kaiuttimesta. Jatketaan jatketaan. Työntekijä varmistaa milloin pulssi ja hengitys katosi. Juuri ennen kun soitettiin. Iiro kysyy onko joku tulossa. Ei ole, on toinen hälytys samaan aikaan. Mä itken ja huudan ja puhallan. Työntekijä käskee lopettamaan ja kokeilemaan palaako hengitys. Ei palaa. Tuntuuko pulssi. Ei tunnu. "Voitte lopettaa, valitettavasti mitään ei ole enää tehtävissä". Mun muisti katkeaa vähän tässä kohtaa, Iiro jää puhumaan työntekijän kanssa, mä konttaan räkä ja itku valuen ympäri kämppää. Iiro lopettaa puhelun ja yrittää ottaa musta kiinni. Ei. Pitää yrittää vielä. Tunnin verran kuluu. Otetaan Viski pois kopasta lattialle lakanan päälle. Tunnin verran kuluu kun silitellään ja itketään. Taisin vielä yrittää ehdottaa että jos kuitenkin vielä ajettais sinne Viikkiin. Iirolla pysyy joku järki ja toteaa että ei enää voi mitään. Hassua kölliä lattialla Viskin vieressä, pää kaulan päällä ilman että kaveri ei muka-murise. Soitetaan Herttoniemen eläinlääkäriasemalle. Nyt kävi näin, voidaanko tulla teille. Puhetta ruumiinavauksesta. Kannetaan Viski kopassa autoon ja napataan Malla (joka on aivan shokissa) mukaan. Lääkärissä meni tunti. Kuultiin vaihtoehtoja ruumiinavauksesta. Lääkäri suosittelee että vietäisiin Viski Viikkiin Eviralle jossa voidaan tutkia tarkemmin kaikki. Lääkärillä voidaan tehdä avaus mutta se ei ole kuin suuntaa-antava. Kun ollaan varmistettu että Evirastakin saadaan tuhka kotiin, päädytään sinne. Ei se tuo Viskiä takaisin, mutta ehkä joskus tuo helpotuksen kaikkiin nyt niin kipeisiin kysymyksiin. Meidän Viski. Meidän Äijä.
Äsken istuttiin Iiron kanssa parvekkeella ja syötettiin Mallalle kinkkua. Pää on nyt todella soseinen mutta laskettiin että vuosi ja kahdeksan kuukautta Viski ehti meillä olla. Ja todettiin että miten lyhyeltä se kuullostaa -meillähän se on ollut aina! Ollaan koko pieni perhe täällä aivan kuutamolla. Viikko sitten kaikki oli hyvin ja meillä oli kaksi iloista koiraa. Nyt kaikki on aivan perseestä, meillä on yksi koira ja sekin nyt kaikkea muuta kuin iloinen. Yritys listata asioita, jotka saattavat lohduttaa kun aikaa on vähän kulunut: -Viskiä rakastettiin täysillä lähes kaksi vuotta. Jotakin me onnistuttiin sen kanssa tekemään oikein. Siitä kuoriutui mukava, iloinen, huumorintajuinen ja persoonallinen Mies. -Se ei ollut yksin tänä aamuna. Koko sen perhe oli sen kanssa. -ja nyt ei vielä keksitäkään muuta.
Täällä on aivan järjetön ikävä meidän Äijää. Lepää rauhassa rakas. Muista kaivaa monta myyrää. Tuodaan sulle silakoita kun nähdään sitten joskus. Sydämet syrjällään, Johanna, Iiro ja Malla
Ruumiinavaustulouksissa todettiin, että Viskillä oli krooninen lisämunuaisen tulehdus josta johtuen Viskin aineenvaihdunta oli loppumetreillä niin sekaisin, että sydän petti. Lisämunuaisen tulehdus ei johtunut esim. myrkystä tai ruokavaliosta vaan kyse oli todennäköisesti synnynnäisestä rappeumasta. Tila oli verrattavissa Addisonin tautiin. Millään lääkityksellä vikaa ei olisi saatu korjattua, mutta mikäli se olisi todettu riittävän ajoissa (yksinkertaisimmillaan kalium-arvojen mittauksella) sen etenemistä olisi voitu kenties hidastaa ja oireita lievittää. On mahdotonta tietää, olisiko lisäaikaa saatu silti ja jos niin kuinka pitkään. Viskin oireet olivat epämääräisiä ja koiraa tutkittiin niiden vuoksi allergioiden ja ihotautien näkökulmasta, näihin erikoistuneen eläinlääkärin toimesta.
Vaikka hiljainen hiipuminen pois ja lääkkeillä jatkettu elämä eivät välttämättä olisi sopineet Viskin miehiselle imagolle lainkaan, tuo aamu 4.6.2007 sai aikaan sen, että nykyiset karvakorvamme Malla ja Herkku ovat ehkä yhdet tarkimmin tutkituista sekarotuisista Suomen maassa ja nykyisellä eläinlääkäriasemallamme meitä todennäköisesti pidetään hieman hysteerisinä.
Keskusteluja Viskin kuolemaan liittyen Rekku Rescuen palstalla: ketju1, ketju2.